• Halkotalkoot

    8 päivän päästä
    Minkiön asema
    Minkiö
    Museorautatien talkookalenteri

HKR 5 höyryveturin korjaus

Tässä blogissa seurataan Hyvinkää - Karkkila rautatien höyryveturin numero 5 (Tampella 289/1917) eli tuttavallisemmin Sohvin peruskorjausta Jokioisten Museorautatiellä.

Tummansininen uusi höyryveturi lastattuna SVR:n avotavaravaunuun.
Väritetty valmistajankuva HKR 5 -veturista Tampereella lastattuna VR:n vaunuun, jolla veturi kuljetettiin Hyvinkäälle.

Historiaa

Silloinen Hyvinkää-Pyhäjärvi rautatie tilasi vuonna 1917 Tampellalta kolmannen ja viimeisen uuden tankkiveturin. Vuonna 1911 valmistunut rautatielle oli jo aikaisemmin toimitettu Vitosen sisarveturit, veturit numero 3 ja 4.

Veturi valmistui 31.12. 1917 ollen ensimmäisiä itsenäisessä Suomessa valmistuneita vetureita. Veturia käytettiin seka- ja tavarajunien vetoon vuodesta 1918 lähtien aina radan sulkemiseen 1968 asti.

Radan sulkemisen jälkeen vuonna 1969 radan omistaja Kymin Osakeyhtiö lahjoitti veturin Veturien Ystävät ry:lle ja veturi siirrettiin Forssaan. Parin vuoden kunnostustyön jälkeen veturi aloitti elokuussa 1971 museojunaliikenteen Suomessa. Tästä tulee tänä vuonna kuluneeksi tasan 50-vuotta ja tarkoitus on, että kunnostettu veturi vetää suomalaisen museojunaliikenteen juhlajunan alkukesästä 2021.

Kunnostustavoitteet

Veturin kunnostustyön tavoitteena on korjata veturin vuotavat vesitankit, palauttaa veturin halkobunkkeri alkuperäiseen asuunsa, maalata veturi alkuperäiseen väriinsä ja huoltaa ja korjata veturin höyrykoneisto.

Tue veturin kunnostusta

Mikäli haluat auttaa Sohvia saamaan uudet vesitankit, jolloin Sohvi pääsee taas kesäksi museojunien ahkeraksi vetäjäksi, on Sinulla mahdollisuus lahjoittaa rahaa Sohvin kunnostukseen. Pienikin lahjoitus auttaa ja vie kunnostusprojektia lähemmäksi valmistumista.

Pääset lahjoitussivulle alla olevasta linkistä:

Anna Sohville uudet vesitankit


Veturi valmistuneena juuri Jokioisilta Minkiölle vedetyn juhlajunan jälkeen. Veturi saatiin ajoissa valmiiksi, vaikka viimeisiä säätöjä tehtiin vielä puolituntia ennen juhlajunan lähtöaikaa.

Juhlajuna ajettiin Rautateiden kulttuuriperintö -juhlaseminaarin osallistujille. Seuraavana päivänä lauantaina 21.8. ajettiin juhlajunia suurelle yleisölle.

Sininen höyryveturi seisoo hämärässä sateessa dieselveturin valokeilassa höyrypivlien keskellä miesten kantaessa sinne halkoja.
HKR5 höyryveturin halostus remontin jälkeen ja ennen seuraavana päivänä ajettavaa juhlajunaa. Halostuksen aloitus venähti pitkälle ja syyskesän pimeys ehti laskeutua Minkiön varikolle. Valoa halostukseen saatiin Valmetin Move21 dieselveturin valonheittimestä. Kuva: Tuukka Selkälä 19.8. 2021.
Sininen höyryveturi seisoo sateisessa säässä junan edessä asemalla.
HKR5 Museorautatien 50-vuotisjuhlajunan vetäjänä. Kuvan juna on JR11 jarruvaunua luukuunottamatta täysin sama, kuin Suomen ensimmäinen 21.8. 1971 ajettu museojuna. Kuva: Jussi Tepponen 20.8. 2021.

Veturin remontti alkaa olla loppusuoralla ja 15.8. veturille tehtiin ensimmäinen koelämmitys. Lämmityksen jälkeen jäi vielä paljon säädettävää ja mm kattopellit on vielä kiinnitettävä ennen kuin veturi voidaan ottaa käyttöön.

Hauskana yksityiskohtana kuvassa on veturin takana veturitallin seinällä Hyvinkään - Karkkilan rautatien toimiston kyltti.

Sininen höyryveturi seisoo sisällä tallissa ja piipusta tulee savua. kattilan päällä seisoo parrakas mies ja toinen mies kävelee veturin ohitse.
Veturin ensimmäinen koelämmitys remontin aloittamisen jälkeen. Kuva: Jyrki Längman 15.8. 2021.

Veturin uusi peltikatto irroitettiin tänään sovituksista ja lastattiin peräkärryyn, jolla se viedään maalaamoon. Siellä katto hiekkapuhalletaan ja maalataan. Veturin vantrinkien maalaustyötä viimeisteltiin samalla.

Sinisen höyryveturin vantringin eli pyörien päällä olevan kävelysillan reunaa on hiottu maalausta varten.
Vantrinkia on hiottu tulevaa maalausta varten. Kuva: Jussi Tepponen 8.8. 2021.

Viime päivinä asennettu: Kaapit, kuljettajan puolen syöttöputki, sylinterien päädyt, indikointitulpat ja varoventtiilit, sekä öljykuppeja. Kattopelti on työn alla.

Alla kuvia tehdyistä töistä.

Kiiltävä kaareva peltikatto kiinnitettynä puristimilla sinisen höyryveturin katolle. Kuvattu hytin takaa halkobunkkerin yli.
Peltikaton sovitusta. Kuva: Jussi Tepponen 7.8. 2021.
Sinistä veturin hytin kylkeä ja peltikatto kiinnitettynä puristimilla.
Veturin hytin maalattua kylkeä ja peltikatto sovitettuna paikoilleen. Kuva: JJussi Tepponen 7.8. 2021.
Höyryveturin kattilan varustimia sisällä hytissä.
Veturin kattilan pää ja varustimia sisällä hytiossä. Kuva: Jussi Tepponen 7.8. 2021.

HKR5 piippu asennettiin tänään paikoilleen. Samalla veturin ulkonäkö muuttui jo höyryveturimaiseksi.

Veturin mustaa tynnyrinmuotoista nokikaappia ja siinä oleva savupåiipun reikä, jonka ympärille on laitettu valkoista tiivistenauhaa.
Veturin piipun tiiviste asennettuna ennne piipun nostamista paikoilleen. Kuva: Jyrki Längman 8.7. 2021.
Sininen höyryveturi sisällä korjaamohallissa kuvattuna hallin ovesta niin että veturin etupää ja piippu näkyvät.
Veturi piippu asennettuna. Kuva: Jyrki Längman 8.7. 2021.

HKR5 sisäseinien panelointi on tehty. Hiekkavivuston hytinpuoleisia osia on muuteltu siirtyneen höryputken takia.

Kuva höyryveturin hytin toisesta sivuovesta sisään. Näkyy toisen puolen ovi ja ootrattuja paneeleita.
HKR5:n hytin valmista paneelointia. Kuva: Jyrki Längman 6.7. 2021.
Sisäkuva höyryveturin hytin ootratuista paneeleosta.
Yksityiskohtia HKR5:n hytin paneeloinnista. Kuva: Jyrki Längman 6.7. 2021.

Höyryveturi Sohvi sai tänään takaisin omat täyskorjatut vesitankkinsa. Kunnostustyön aikana myös veturin hytin takaosa palautettiin vuoden 1917 asuun. Vielä joutuu Sohvi pienen hetken odottelemaan, ennen kuin pääsee taas vetämään museojuniamme.

Sininen höyryveturi, jossa uudet kylkivesitankit. Kuva otettu ntakaviistosta.
Sohvi vesitankkineen takaviistosta. Kuva: Jyrki Längman 11.6. 2021.
Kulkikiuva sinisestä höyryveturista, jossa uudet siniset vesitankit.
Kylkikuva Sohvista. Kuva: Jyrki Längman 11.6. 2021.
Kuva höyryveturista, jossa uudet siniset vesitankit. Veturin savupiipuu puuttuu vielä.
Sohvi uudistettuine vesitankkeineen etuviistosta kuvattuna. Kuva: Jyrki Längman 11.6. 2021.

Aiempia tapahtumia: öljypumppu ja –putkistoa on asennettu. Injektorien loput putkiyhteet on sorvattu. Hytti on kokonaan kiinni pultattu.

Viimepäivinä tehty: Kattoluukun aukko on siirretty pesän luukun kohdalle. Luistipainemittarin putki, ohitusventtiilin höyryputkesta mittarille, on rakennettu kuljettajan puolelle. Hiekoittimen käyttötangon hytinpuoleinen pää on rakenneltu paremmaksi. Hiekoittimen tankkientakaiset putkiosat on asennettu.

Kuva kurkistaa oviaukosta sinisen höyryveturin hyttiin. hytin katossa näkyy pieni neliöminen reikä.
Kattoluukun aukko hytin katossa. Kuva: Jussi Tepponen 2.6. 2021.
Edestä kuvattuna vetrin vasenta kyljeä pitkin siten, että veturin mudta kattila ja sen takana kirkas sininen hytti näkyvät.
Veturin hytti kuvattuna edestä päin. Vesitankit tulevat peittämään tämän näkymän. Kuva: Jussi Tepponen 2.6. 2021.

Tänään Sohvin uudet vesitankit saapuivat Minkiön korjaamolle. Samalla kun tankit purettiin kuormasta nostettiin myös veturin hytti paikoilleen ja kiinnitettiin jo muutamalla pultilla.

Höyryveturi, jonka sininen hytti hohtaa uututtaan keltaisen korjaamohallin  edessä keväisen ruohon viheriöidessä ympärillä.
Sohvi on saanut korjatun hyttinsä paikoilleen ja veturia työnnetään takaisin talliin. Kuva: Jussi Tepponen 20.5. 2021.
Uudet vesitankit hohtavat sinisinä.
Uusia vesitankkeja nostetaan korjaamorakennukseen. Kuva: Jussi Tepponen 20.5. 2021.

Viimepäivinä duunattu:

Injectoreiden syöttöputkien yhteitä sorvattu 2, eli puolet. Kaappien putkiloveuksia päivitetty ja aukot pellitetty. Kattoa höylätty muotoonsa. Puskinpalkkien punaiset kentät on uudelleenmaalattu.

Mustaan höyryveturin puskinpalkkiin maalattu punainen valkoreunainen suorakaiteen muotoinen huomiomaalaus.
Puskinpalkit maalattuna. Kuva: Jussi Tepponen 10.5. 2021.
Höyryveturin kattilan hytin pää ilman hyttiä.
Hytin pää vielä avomallisena. Kuva: Jussi Tepponen 10.5. 2021.

Sohvin uusia vesitankkeja on kasattu viime päivinä ja nyt tankit ovat lähes valmiit. Tankkien näkyvät osat ovat museaalisista syistä alkuperäisiä ja näiden sisään on rakennettu uudet metalliset vesitankit. Tankkien kokiamisen jälkeen tankit lähtevät vielä maalaamoon, ennen kuin ne todaan takakisin minkiön varikolle ja asennetaan veturiin.

Harmaat metallin väriset höyryveturin sivuvesitankit.
Sohvin uudet, lähes valmiit vesitankit. Kuva: Tuukka Selkälä 4.5. 2021.

Menneinä päivinä tehty:

Veturin hytin ulkokatto on paneloitu. Lämmittäjän puolen etuikkuna on lasitettu ja mekanismi asennettu. Lämmittäjän puolen liukuva sivuikkuna ja oviluukun ikkuna on lasitettu. Takaseinän ja kuljettajan puolen ikkunoita ei voitu lasivaurioiden ja kehysten keskeneräisyyden takia rakennella.

Vaaleaa uutta lautaa oleva kaareva sinisen höyryveturin hytin uusi katto kuvattuna yläviistosta.
Veturin hytin uusi katto on valmistunut. Kuva: Jussi Tepponen 7.4. 2021.
Lakkauksesta kiiltävät puunväriseksi ootratut kapeat veturin kaapit pinossa päällekäin
Lakkauksesta kiiltävät ootratut veturin kaapit valmiina. Kuva: Jussi Tepponen 7.4. 2021.

Viime päivinä tehty:

Seinäpaneelit ja kaapit on hiottu, ootrattu ja lakattu kahteen kertaan. Etuylä- ja toinen takayläikkunat on koottu ja asennettu. Lämmittäjän puolen sivuikkunan alalista paneelipellin kanssa on asennettu. Paneelien takaiset seinäpinnat on maalattu. Kaapit on nupitettu

Hytitön höyryveturi sisällä korjaamohallissa.
Veturi työn alla Minkiön korjaamolla. Valtaventtiilin käyttövipu on uudelleenmuotoiltu entiseen malliin. Kuva: Marko Laine 18.3. 2021.

Vuonna 1917 valmistuneen höyryveturi Sohvin kunnostustyöt etenevät hyvin. Höyrykattilan varustimien messinkiosat kiiltävät kuin uutena ja veturin hytti odottelee asennusta takaisin paikoilleen. Hytin sisäseinät on maalattu perinteiseen tapaan ootraamalla, jossa kylmä metallipinta saadaan näyttämään elävältä puupinnalta.

Tarkemmin kuvailtuna sitten viime päivtyksen veturille on tehty seuraavat työt:

Kruunuventtiili sekä molemmat höyryventtiilit tehty ja pakattu, oli ruostehitujen jälkiä pinnoissa. Vasemman puoleisen venttiilin holkki on pakkausmutterin päällä, koska on menossa vaihtoon, mutta uutta holkkia ei vielä ole. Molemmista injektoreista tehty hukkaputken venttiiilit ja pakattu starttiventtiilit, sekä irrotettu ja herkistetty toimimaan vesiventtiilit. Lämmittäjän injektorissa ei ole vesiventtiilissä ollenkaan kahvaa, mutta itse kara toimii. Molemmat rintaventtiilit takaiskuineen tehty ja kasattu.

Voidepumpun lämmityksen vuodon syyksi löytyi rikkoontunut tiivistepinta venttiilissä. Jarrun venttiili kruunussa on samanlainen. Venttiilit ovat avattuina laatikoissaan kuormalavalla jatkotutkimuksia varten. Jarrun käyttöventtiili voitelulaitteineen puhdistettu ulkoisesti ja voidelaitteen hana pakattu. Vesi- ja hukkaputket puhdistettu.

Hytin ikkunakehät ja sisäpuoliset raudat maalattu kahteen kertaan mustalla maalilla. Olisi ehkä kannattanut maalata ne ennen ootrausta, musta väri pyrkii "uimaan" maalarinteipin alle. Seinäpaneelit ja työkalustuslaatikot hiottu ja pohjamaalattu.

Puunväriseksi ootrattua höyryveturin hytin metallista sisäseinää.
Veturin hytin ootrattuja sisäseiniä. Kuva: Marko Laine 18.3. 2021.
Siniseksi maalattu höyryveturin hytti ulkoapäin. Halkobunkkerin takaseinässä valkoinen suuri numero '5'.
Veturin hytin halkobunkkerin korotus on tehty, hytti maalattu ja myös veturin numero maalattu bunkkerin takaseinään. Kuva: Marko Laine 18.3. 2021.
Höyryveturin kattila kuvattuna hytin päästä varustimineen. Hytti ei ole vielä paikalla, joten veturi näyttää avomalliselta.
Kattila hytin päästä varustimineen. Kuva: Marko Laine 18.3. 2021.

Sohvi on päässyt nauttimaan tällä viikolla jonkinasteista "hemmottelulomasta". Veturin hytti on nyt hiekkapuhallettu ja maalattu. Myös koneiston osia on kiillotettu ja maalattu. Ensi viikolla päästään aloittamaan jo veturin kokoamista.

Sininen höyryveturin hytti pukkien päällä hiekkaa täynnä olevassa teollisuushallissa.
Veturin hytti valmiina hiekkapuhallusta odottamassa. Veturin valmistajanlaatan alle jäänet vanhat maalikerrokset on suojattu, jotta ne säilyvät tuleville sukupolville. Kuva: Tuukka Selkälä 19.2. 2021.
Hiekkapölypilven täyttämä teollisuushalli. Pölypilven läpi kuultaa veturin hytin hahmo.
Hyttiä hiekkapuhalletaan. Kuva: Tuukka Selkälä 19.2. 2021.
Punaiseksi pohjamaallattu höyryveturin hytti teollisuushallin lattialla kuormalavojen päällä.
Hytti pohjamaalattuna. Kuva: Tuukka Selkälä 19.2. 2021.
Kuormalavojen päällä teollisuushallissa oleva juuri tumman sinisellä maalattu höyryveturin hytti.
Sohvin hytti pintamaalattuna. Kuva: Tuukka Selkälä 19.2. 2021.
Maalaamon katoista koukuista roikkuu erilaisia metallisia pienosia, jotka on kaikki maalattu punaisella pohjamaalilla.
Pohjamaalattuja pienosia, kuten höyrykuvun pellit ja kansi, hytin ovien pellit, sylinteripellit, ym. Kuva: Tuukka Selkälä 19.2. 2021.
Maalaamon katoista koukuista roikkuu erilaisia metallisia pienosia, jotka on kaikki maalattu punaisella pohjamaalilla ja etualalla olevat höyrykuvun pellit jo tumman sinisellä pintamaalilla.
Pienosien pintamaalaus alkanut höyrykuvun pellityksistä. Kuva: Tuukka Selkälä 19.2. 2021.
Korjaamohallissa pitkittäin asetetuista tikapuista roikkuu mustalla maalattuja veturin pienosia.
Mm. veturin ripustuksiin kuuluvia pienosia maalattuna Minkiön korjaamohallissa. Kuva: Marko Laine 21.2. 2021.
Kaksi metallinkiiltävää veturin kiertokankea, joiden keskiosat on juuri maalattu mustalla maalilla. Maalarinteipit on vielä poistamatta.
Veturin kiertokanget puhdistettuna ja maalattuina. Kuva: Marko Laine 21.2. 2021.
Lähikuva höyryveturin puhdiostetusta ja metallinkiiltävästä kankikoneistosta ja sinisen kiiltävistä juuri maalatuista pyöristä.
Maalatut pyörät, sekä puhdistettua ja kasattua kankikoneistoa. Kuva: Marko Laine 21.2. 2021.

Hyvinkään-Karkkilan rautatiellä kokeiltiin 1950-luvulla HKR5 höyryveturin muuttamista hiilipolttoiseksi. Ilmeisesti tässä yhteydessä halkobunkkeria madallettiin noin 20 cm, jotta bunkkeriin ei olisi saanut lastattua liaan suurta hillikuormaa, sillä hiilen ominaispaino on paljon halkoja suurempi.

Nyt veturin halkobunkkeri on palautettu alkuperäiseen korkeuteensa ja hytti ja bunkkeri ovat valmiina lähtemään hiekkapuhallukseen ja maalaukseen. Veturin takaosan ylälyhdyn sijainti määriteltiin ja pidike sitä varten on valmistettu ja asennettu. Veturin vesilasit on myös asennettu uusilla kuparitiivisteillä ja valtaventtiilin kahva on rakennettu valmiiksi.

Sininen höyryveturin hytti ja halkobunkkeri takaapäin. Hytti on betonisella korjaamon lattialla ja halkobunkkerin ylösa on 30 cm matkalta tehty uudesta kiiltävästä raudasta.
Sohvin hytin halkobunkkeri on jo kuvassa korotettu alkuperäiseen korkeuteen. Kuvan oton jälkeen saumat on hiottu ja hytti on valmis maalattavaksi. Kuva: Jussi Tepponen 5.2. 2021.
Lähikuva sinisen höyryveturin hytin korotetusta halkobunkkerin reunasta, jonka yläosassa on kolme pyöreää kaidetta ja niiden välissä ristikkäin kaiteita vasten asennetuista puolipyöreistä lattaraudoista tehty verkko.
Halkobunkkerin korotus ennen saumojen viimeistelyä. Kuva: Jussi Tepponen 5.2. 2021.

Höyryveturi Sohvin kylmävesivesitankit on nyt siirretty Forssan Asentajat Oy:n tiloihin, jossa tankkien kunnostustyöt on jo päästy aloittamaan. Tankit on leikattu auki ja alkuperäisen tankin näkyvät ulkokuoret säilytetään, jotta veturin 103 vuoden ikäinen ulkoasu säilyy entisellään. Vanhan tankin sisälle rakennetaan uudet, tiiviit tankit. Lisäksi tankin sisällä olevat, loiskuntaa vähentävät väliseinämät uusitaan.

Sininen veturin kylkivesitankki on leikattu pituussuunnassa kahtia ja toinen puoli roikkuu nostyurin koukussa toisen ollessa kuormalavojen päällä.
Toinen tankeista on nyt leikattu halki, toisen odottaessa vuoroaan. Nosturissa roikkuva osa tankkia säästetään veturin ulkomuodon säilyttämiseksi. Kuva: Tuukka Selkälä 3.2. 2021.
Halkaistu tankin puolikas hiekkapuhallushallin pukilla odottamassa puhallusta.
Tankin puolikas on valmiina hiekkapuhallukseen. Kuva: Tuukka Selkälä 4.2. 2021.
Teollisuushalli täynnä hiekkapölyä. Päölyn keskeltä erättää hiekkapuhaltajan hahmona.
Vesitankin hiekkapuhallus menossa. Kuva: Tuukka Selkälä 4.2. 2021.
Ruskea hiekkapuhallettu veturin vesitankin puolikas ruosteen värisistä rautapalkeista kasatun työpisteen päällä.
Hiekkapuhallettu tankki. Kuvasta näkyy hyvin, kuinka syöpynyt tankki oli. "Näkkileipää", puahltaja tokaisi. Kuva: Tuukka Selkälä 4.2. 2021.
Kaksi halkaistua vesitankin puolikasta työpukkien päällä. Toinen on hiekkapuhallettu harmaaksi, toinen vielä sininen ulkoa ja ruosteinen sisäpinnoilta. Taustalla näkyvät toiset puolikkaat tankeista.
Toinenkin tankki on halkaistu ja siitä on jo kaavittu pahimmat hautaruosteet pois. Taaempana jo hiekkapuhallettu tankin puolikas. Kuva: Tuukka Selkälä 5.2. 2021.

Viime viikon lopulla ja viikonloppuna väännettyä:

Pyörät on viimeistelypuhdistettu, trukkipyörät kokonaan. Kaikki ne on pohja- ja pintamaalattu. Vesilaseja on korjattu, sulkuhanat hiottu ja pakattu. Valtaventtiilin kahvaa rakenneltu. Bunkkerin takaosaa rakennettu sekä kupukuorta viimeistelty.

Pitää tehdä: Rungon paikkamaalaus, 2 maalaus tekisi terää sekä runkoon että varsinkin pyöriin. Kruunuventtiilin jauhohionta olisi nyt helppo tehdä. Ikkunakehyksiä (irrallisia) pitää vielä hioa ja maalata mustaksi.

Veturin mustaksi maalattu runko ja harmaalla pohjamaalilla maalatut pinnapyörät.
Veturin vasemman puolen pyörät on pohjamaalattu ja runko jo pintamaalissa. Kuva: Marko Laine 24.01. 2021.
Mies maalaa veturin pinnapyöriä sinisellä pintamaalilla.
Sohvin pyörästöä maalataan sinisellä pintamaalilla. Kuva: Marko Laine 24.01. 2021.
Veturin alakerta. Pyörät ja vantringin reuna on maalattu sinisellä, muuten alakerta on maalattu mustalla maalilla.
Pyörät ja vantringin reuna ovat saaneet sinisen värin. Koko alalkerta on nyt pintamaalattu. Kuva: Marko Laine 24.01. 2021.

Sohvin kunnostustyöt ovat edenneet nyt niin pitkälle, että veturin kattilapellit on nyt maalattu kolmeen kertaan pintavärillä ja Veturin hytin halkobunkkerin kaiteita on aloitettu palauttaa alkuperäiseen asuunsa.

Sininen höyryveturin hytti, jonka takaseinän halkobunkkerista on rälläköity yläosasta 15 cm pois.
Hytin halkobunkkerista on poistettu sen alimman ja keskimmäisen kaiteen väliin myöhemmin hitsattuja täytepaloja. Kuva: Marko Laine 18.01. 2021.
Musta vastamaalattu veturin kattila etuviistosta.
Veturin kattilapellit ja nokikaappi ovat saaneet kolme kerrosta uutta pintaväriä. Kuva: Marko Laine 18.01. 2021.
Musta vastamaalattu veturin kattila takaviistosta ilman veturin hyttiä, joka on poistettu.
Myös hytin sisään jäävät kattilan rintapellit on jo maalattu. Kuva: Marko Laine 18.01. 2021.

Joulun ja uuden vuoden välisinä päivinä on Minkiöllä aherrettu kohta 103 vuotiaan veturin kimpussa. Halkobunkkerin muutostyötä jatkettiin laserin tarkkuudella. Hiotut kattilapellit puhdistettiin, pohja- ja pintamaalattiin 2-3 kertaan. Runko ja pyörät kraavittiin hiottiin ja puhdistettiin. Runko maalattiin pohja- ja pintamaalilla. Kun saamme sinisen pintamaalin voi pyöriä pohja -ja pintamaalata näkyviltä osin.

Höyryveturin kattila, joka on rintalevyn päästä maalattu harmaalla pohjamaalilla ja kattilapellit grafiitinmustalla pintavärillä.
Kattilapellit on hiottu ja pohjamaalattu ja nyt on ensimmäinen pintamaalikerros menossa. Kuva: Teppo Niemi 29.12. 2020.

Ennen maalausta oli vuorossa veturin alustan ja kattilapeltien pesu kaikesta niihin kertyneestä liasta. Veturi pestiin kuumavesipainepesurilla, jonka jälkeen alkaa vanhan maalin kraappaus rungosta, kattilapelleistä ja pyöristä.

Höyryveturin kattila ja alusta ulkona kummavesipesussa höyrypilvien ympäröimänä.
Purkutöiden jälkeen veturi pestiin kuumavesipainepesurilla. Kuva: PTJ Koskinen 11.12. 2020.

Höyryveturi Sohvin kunnostustyöt jatkuvat tälläkin viikolla. Veturin vesitankit odottavat korjaukseen pääsyä ja veturin hytti muutetaan alkuperäiseen asuun. Runko, pyörästö ja koneisto huolletaan ja maalataan. Sohvi on tarkoitus entisöidä mahdollisimman lähelle vuoden 1917 valmistumisasuaan.

Höyryveturista on poistettu hytti ja vesitankit. Vain kattila on jäljellä alustan päällä.
Veturi on nyt purettu ja seuraavaksi voidaan aloittaa kattilapeltien hiominen ja maalaus. Kuva: Marko Laine 1.12. 2020.
Siniseksi maalattu höyryveturin hytti betonilattialla.
Veturin hytti on nostettu lattialla ja halkobunkkerin muutostyö alkuperäisen malliseksi sekä hytin maalauksen pohjatyöt voivat alkaa. Kuva: Marko Laine 1.12. 2020.
Kaksi sinistä veturin sivuvesitankkia sidottuna kuormaliinoilla rullavaunun päälle.
Vesitankit odottavat rullavaunun kyydissä korjaamohallin edustan raiteella lähtöä korjaukseen. Tankeista on tarkoitus saada taas vedenpitävät! Kuva: Marko Laine 1.12. 2020.

Seuraavana isompana askeleena oli veturin hytin irrotus. Nyt urakka on takana ja hytti on irti ja nostettu siltanosturilla veturin viereen. Suurimmat purkutyöt on nyt tehty ja varsinainen veturin korjaaminen voi alkaa.

Riisuttu höyryveturin runko korjaamohallissa sininen veturin hytti rinnallaan.
Veturin hytti on irrotettu rungosta ja nostettu siltanosturilla veturin viereen. Kuva: Tuukka Selkälä 28.11. 2020.

Nyt siis höyryveturi HKR 5:n, Sohvin kunnostustyöt ovat alkaneet Museorautatien konepajalla. Tulevan talvikauden aikana Sohvin vuotavat vesitankit korjataan, veturin hytti palautetaan alkuperäiseen asuunsa ja veturille tehdään perusteellinen yleishuolto.

Sohvi maalataan keväällä kauttaaltaan valmistajanlaatan alta paljastuneella tummemman sinisellä sävyllä. Ensi vuonna Sohvi on ollut Museorautatien palveluksessa jo komeat 50 vuotta, sillä Suomen ensimmäinen museojuna ajettiin Sohvin vetämänä Forssasta Humppilaan elokuussa 1971.

Sivukuva sinisestä höyryveturista, jonka sivuvesitankki on poistettu paikaltaan.
Seinäpaneelit, sivuikkuna yläkiskoineen , päätypuut ja kaapit on irrotettu. Sekä etuikkuna, takaikkunan ritilä, valmistajanlaatta ja numero. Hikikahva on irti, hiekkavipu myös. Kuva: Marko Laine 27.11. 2020.
Sininen vesitankki on nostettu höyryveturin vierelle betonilattialle.
Oikenapuoleinen vesitankki on nyt irti ja lattialla. Kuva: Marko Laine 27.11. 2020.
Höyryveturin kylkikuva ilman vesitankkia. Tankin takana olleet ruosteiset kattilapellit näkyvät hyvin.
Vesitankin takaa paljastuu ruostuneita kattilapeltejä, jotka on tarkoitus remontin yhteydessä maalata. Kuva: Marko Laine 27.11. 2020.
Hytin seinästä on poistettu valmistajanlaatta, ja sen alta löytyi jäämiä vanhasta tummansinisestä väristä.
Valmistajanlaatan ja numeron alta paljastui alkuperäinen väri! Ko. osat eivät ilmeisesti ole olleet koskaan irti maalausten yhteydessä? Väri on pitkälti HKR2-vaunun mukainen. Valmistajakuva kielii myös mustasta kattilasta ja kuvun vaipasta. Nämä löydökset ovat historiallisesti mahtavia. Kuva: Marko Laine 27.11. 2020.