Jokioisten rautatien matkustajavaunun kopion eli replikan rakennustyöt ovat edenneet mukavasti talven ja alkukevään aikana. Sisäpuolen seinien vaneriverhoilusta on nyt tehty noin puolet. Viime viikolla vaunun korirakenteisiin laitettiin ensimmäiset eristevillat ja vaunun III luokan penkit nostettiin vaunuun sisälle. Penkit on valmistettu käsityönä ja penkkien metalliset jalat on takonut seppä alkuperäisen mallin mukaisesti. Vaunun puinen lattia on saanut jo ensimmäisen maalikerroksen, mutta rakennustöiden ajaksi lattia on suojattu matoilla kolhujen välttämiseksi. Vaunun tammesta valmistetut ikkunankehykset on lasitettu ja lakattu ja odottavat nyt asentamista.
1920-luvun asuun tulevan vaunun rakennustyöt jatkuvat kevään ja kesän aikana ja mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, saataneen tämä vaunu museojunaliikenteen käyttöön kesällä 2017. Edessä on kuitenkin vielä paljon talkootunteja ja lukuisia työvaiheita.