Kalenterissa ei tapahtumia.

Jokioisten rautatien replika-matkustajavaunun rakennustyöt etenevät hiljalleen Minkiön korjaamohallissa. Tällä hetkellä on käynnissä ikkunoiden ja sisäkehysten asentaminen.

Syksyn ja alkutalven aikana toivotaan innokkaita talkoolaisia mukaan vaunutalkoisiin, jotta meillä olisi mahdollisuuksia saada vaunu vuoden 2017 aikana valmiiksi. Luvassa on mm. tervapaperin kiinnittäminen ulkoseinään eristevillan suojaksi, seinäpaneloinnin asentaminen ja maalaaminen, sisä- ja ulkokattojen asentaminen sekä runsaasti pintojen lakkaamista. Myös päätyseinien rakentaminen ja ovien asentaminen tapahtuu loppuvuoden aikana. Myös vaunuun tulevat telit tulisi huoltaa ja kunnostaa tulevan talven aikana.

Kun korityöt saadaan valmiiksi, voidaan keskittyä vaunun sisätilojen viimeistelyyn sekä telien kunnostamiseen. Vaunutalkoista saat lisätietoa marko.laine(ät)jokioistenmuseorautatie.fi tai Museorautatien talkookalenterista http://museorautatieyhdistys.fi/fi/talkoot

Omaa osamattomuuttaan ei tarvitse pelätä, Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta harjoittelemalla kädentaidotkin kohenevat. Lisäksi yhdessätekeminen on mukavaa ja ensi vuonna on sitten mahdollista päästä nauttimaan myös oman työn tuloksista. Tervetuloa talkoisiin!

Koivuvanerilla verhottua vaunun sisäseinää ja jo asennettuja tammisia ikkunoita.
Vaunun sisäseinän koivuvaneripintaa. Tammisia ikkunoita on myös asennettu paikoilleen. Kuva: Marko Laine 25.8. 2016.
Lähikuva vaunun ulkoseinästä, joka on eristetty selluvillalla ja johon tammiset ikkunat on jo asennettu.
Asennettuja ikkunoita vaunun ulkopuolelta katsottuna. Kuva: Marko Laine 25.8. 2016.