Moottoriresiinan viimeistely jatkui helmikuun viimeisellä viikolla. Moren sähköjärjestelmää viimeisteltiin asentamalla kojelautaan nollattu moottorin käyntituntimittari. Moottorin hallintalaitteita viritettiin asentamalla paikalleen uusi kaasuvaijeri sekä tekemälä tarvittavia läpivientireikiä ja -koloja lattian vaneriin ja konekoppaan.

Viikonloppuna soviteltiin paikalleen myös resiinan ikkunalaseja. Sitkeästä yrittämisestä huolimatta todettiin, etteivät vanhat ikkunalasit enää istuneet kunnolla paikoilleen. Osasyynä olivat Morelle korjauksen alussa tehdyt mittavat peltityöt, jolloin myös osa ikkunoita ympäröivistä pelleistä oli korvattu uusilla. Uudet ikkuna-aukot olivatkin ilmeisesti hieman alkuperäisistä poikkeavan muotoiset. Toisena syynä oli ikkunan paikalleen kiinnittävä tiiviste; uusi tiiviste oli alkuperäisen mallista pienempi, jolloin lasin ja peltikehyksen väliin jäi liian suuri rako.

Kevään aikana Moreen joudutaankin todennäköisesti tilaamaan suurimmaksi osaksi uudet ikkunat. Lasimateriaaliksi ei käy mikä hyvänsä ikkunalasi, vaan lasin on oltava mahdollisessa onnettomuustilanteessa vaarattomaksi murenevaa karkaistua lasia. Omat hankaluutensa aiheuttaa erityisesti lasien pyöreäkulmaisuus. Nelikulmaisia laseja ei voitaisikaan asentaa paikoilleen kumitiivisteen avulla.

Viikonvaihteen päätteeksi Moreen asennettiin moottorin ja akun peittävä konesuoja, mikä toimii myös kuljettajan ja edessä istuvien matkustajien penkkinä. Kaasujousilla ylös nouseva konekoppa on suuresta koostaan huolimatta helppo käsitellä, joten moottorin huollot on helppo tehdä.


Ikkunalasin sovittelua paikalleen

Kaksi miestä sovittaa M´mustaa ikkunan kumitiivistettä paikalleen.
Kovaa yrittämistä ei tällä kertaa palkittu, sillä ikkunalasia ei saatu paikalleen. Asennuspuuhaa harjoittelevat Jorma Kuismin ja Teemu Virtanen. Kuva: Tiina Sintonen 27.2.2010
Mustaa ikkunan kumitiivistettä sovitetaan paikalleen.
Ikkunan kumitiiviste todettiin alkuperäistä pienemmäksi. Tämän vuoksi lasi ei istunut kunnolla paikalleen. Kuva: Tiina Sintonen 27.2.2010