
Museorautatiellä huhtikuun lopussa aloitetun höyryveturinlämmittäjäkurssin toinen osa pidetään sunnuntaina 24.5. klo 10.00 alkaen. Teoriakoe pidetään toisen viikonlopun päätteeksi. Lämmitysnäytteen ajankohta sovitaan jokaisen oppilaan kanssa erikseen.

Museorautatiellä huhtikuun lopussa aloitettavaan höyryveturinlämmittäjäkoulutukseen on ilmoittautunut mukavasti tulijoita, mutta mukaan mahtuu vielä! Riittävästi työ- ja huoltokokemusta keränneillä lämmittäjillä on mahdollisuus edetä höyryveturinkuljettajiksi.
Koulutuksen teoria- ja käytännön osuudet pidetään Minkiöllä kahtena viikonloppuna. Ensimmäinen koulutus pidetään sunnuntaina 19.4. klo 9.00 alkaen. Teoriakoe pidetään toisen viikonlopun päätteeksi. Lämmitysnäytteen ajankohta sovitaan jokaisen oppilaan kanssa erikseen.
Museorautatieyhdistyksen kevätkokous pidettiin Minkiöllä Kiipun kylätalolla lauantaina 29. maaliskuuta. Läsnä oli 24 yhdistyksen jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisten sääntömääräiset.
Sääntömääräisinä asioina kevätkokous hyväksyi vuoden 2013 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Toiminnantarkastajien kertomus puolisi vastuuvapauden myöntämistä vuoden 2013 johtokunnalle.
Jokioisten Museorautatietä ylläpitävän Museorautatieyhdistys ry:n syyskokous valitsi 30. marraskuuta pidetyssä kokouksessaan johtokunnan vuodelle 2014. Puheenjohtajaksi jatkamaan valittiin Marko Laine, ja uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Janne Rutonen. Hän on toiminut aiemmin useita vuosia yhdistyksen johtokunnan jäsenenä.

Jokioisten Museorautatien ja Museorautatieyhdistys ry:n 40-vuotisen toiminnan kunniaksi julkaistu historiateos on nyt saatavilla myös museorautatien verkkokaupasta eli mKaupasta.
- Email: info [at] museorautatieyhdistys.fi
- Puh: (03) 433 3235
- Kiipuntie 49, 31630 Minkiö
- Johtokunta 2023
- Y-tunnus: 0402983-9
- Laskutusohjeet
- Perustettu: 26.11.1971