• Halkotalkoot

    11 päivän päästä
    Minkiön asema
    Minkiö
    Museorautatien talkookalenteri

Menneenä viikonvaihteena ja keskiviikkona 1.12. höylättiin, hiottiin ja maalattiin toisesta vaunusta puuttuvat vaunun sisäpuolen ikkuna-aukkojen listat. Samalla tehtiin vaunun ulko-ovien ulkopuoliset karmilistat. Nämä listat ovat puolipyöreitä ja etenkin oven päällä oleva kaareva lista vaati kohtalaisesti puun veistämistä ennen kuin muoto oli alkuperäistä vastaava.

Myös vaunujen sähkövalaisinten pyöreät aluskiekot sorvattiin viimeisimmän työrupeaman aikana.

Vaunuihin tulevat valuurautakamiinat käytiin myöskin läpi ja toinen kamiinoista, jonka yksi jalka oli murtunut irti kamiinan rungosta, lähetettiin hitsattavaksi. Kun kamiina on korjattu se kasataan uudelleen ja sen sisusta valetaan tulenkestävästä massasta.

Listoja on tarkoitus kiinnitellä talven aikana kunhan säät vähän lauhtuvat ja vaunu johon listat kiinnitetään saadaan helposti lämpimäksi sähkölämmittimellä. Tällä hetkellä molemmat vaunut ovat talvisäilytyksessä Minkiön kylmässä kalustohallissa.