• Veturitalkoot

    4 päivän päästä
    Minkiön asema
    Minkiö
    Museorautatien talkookalenteri

Moren moottori saatiin käymään kaikilla neljällä sylinterillä ensimmäisen kerran torstaina 7.1.2010 noin kello 15. Jorma Kuismin ja Juha-Pekka Viitanen säätivät ennen koekäyttöä väärin asennetun sytytyksen ajoituksen kohdalleen, jonka jälkeen moottori pörähtikin ongelmitta käyntiin. Aiemmissa käynnistyksissä kone oli pielessä olleiden asetusten takia suostunut käymään vain nikotellen kahdella sylinterillä. Nyt kone kävi nätisti myös tyhjäkäyntiä.

Myös Moren vaihteisto ja suunnanvaihtolaite on nyt täytetty öljyllä. Kunhan lumet keväällä sulavat, voidaan resiinalla tehdä ensimmäiset koeajot Minkiön ratapihalla.

Nyt kun moottori on saatu toimimaan, on vuorossa resiinan viimeistelyvaihe. Muun muassa ikkunalasit asennetaan paikoilleen. Osa laseista korvataan uusilla, sillä osa ikkunoista on tehty tavallisesta ikkunalasista. Tämä on turvariski onnettomuustilanteessa. Uudet ikkunat tehdään karkaistusta lasista, joka rikkoutuu vaarattomiksi murusiksi, eikä tavallisen ikkunalasin tapaan teräviksi sirpaleiksi.


Moottori asennettuna paikalleen

Volkswagenin nelisylinterinen bokserimoottori paikallaan Moren hytissä. Moottorin päälle asennetaan konekoppa, joka toimii myös kuljettajan istuimena.
Volkswagenin nelisylinterinen bokserimoottori paikallaan Moren hytissä. Moottorin päälle asennetaan konekoppa, joka toimii myös kuljettajan istuimena. Kuva: Teemu Virtanen 6.1.2010
Moottori, jonkla vasemmalla puolella näkyy punaiseksi maalattu bensiinitankki. Oikealla puolella on sähkölaitteiden kytkintaulu.
Moottorin vasemmalla puolella näkyy punaiseksi maalattu bensiinitankki. Oikealla puolella on sähkölaitteiden kytkintaulu. Punainen tanko etualalla on mekaaninen jarru. Kuva: Teemu Virtanen 6.1.2010