• Halkotalkoot

    9 päivän päästä
    Minkiön asema
    Minkiö
    Museorautatien talkookalenteri

Matkustajavaunun kolmannen luokan osaston seinäpintojen ootraus jatkui 19.-21. helmikuuta. Ootrausvälineitä käytteli vanhan ajan perinnetaidon huolella opiskellut PTJ Koskinen, joka loihti pohjamaalatuille pinnoille tammikuvioinnin, jota on vaikea erottaa aidosta tammipaneloinnista.

 

Ootraus tehdään tehdään beigenvärisen öljy- tai alkydimaalikerroksen päälle, joka hiotaan kevyesti. Ootrausmaali sekoitetaan vaaleaan olueen, jota annostellaan kerrallaan noin kahvikupillinen. Olueen sekoitetaan maaväripigmenttijauhetta seuraavasti (mitta on kahvilusikallinen): 3 mittaa luonnonterraa (keltaista), 3 mittaa poltettua terraa (punaista), 3 mittaa ruskeaa umbraa, 3 mittaa vihreää umbraa, 1 mitta okraa. Lopuksi ainekset vatkataan hyvin, jotta oluen hiilihappo laantuu.

 

Seosta hangataan ootrattavalle pinnalle jäykähköllä 2 tuuman siveltimellä. Ainetta levitetään pinnalle kerrallaan esimerkiksi paneelilaudan mitan verran. Maalia pitää sekoitella jatkuvasti, koska pigmenttijauho laskeutuu nopeasti astian pohjalle. Puukuviointi eli suonistus tehdään kuviolastoilla tai paksummalla aineella kastetulla siveltimellä. Kun haluttu puukuvio lisäyksineen on puolikuiva, sipaistaan pintaan häivytys eli loivennus pehmeällä siveltimellä. Kun väri on lähes kuiva, piiskataan pintaa rikki kuvion pituussuunnassa pitkäharjaksisella siveltimellä.

 

Kun ootrauskuvio on kuivunut, sivellään sen päälle tärpättipitoinen lakka. Jos kuvio halutaan tehdä uudelleen, voidaan se pyyhkiä pois kostealla rätillä.

 


Kuvia ootrauksesta

(pääset kuvagalleriaan klikkaamalla hiirellä pikkukuvaa)

{webgallery}

ootraus7

ootraus6

ootraus4

ootraus3

ootraus2

ootraus1

{/webgallery}