Kalenterissa ei tapahtumia.

Ensimmäiset seinäpellit kiinnitettiin lopullisesti paikoilleen 19.-20. helmikuuta. Samana viikonloppuna muotoiltiin muutama vielä sovittamatta ollut pelti, jotka kiinnitettiin sovitusta varten paikoilleen. Lopullisesti asennetut pellit irroitettiin sovitusasennuksesta ja niihin porattiin lisää reikiä kiinnitystä varten. Reiät porataan aivan pellin reunoihin, jotta ruuvit jäävät piiloon peltien reunat peittävän metallilistan alle.

Samalla peltien taustapuolet puhdistettiin suojarasvasta ja pohjamaalattiin Tema-pohjamaalilla ja siihen soveltuvalla pintavärillä. Maalaamiseen käytettiin maalihyllyistä löytyneitä purkinloppuja, sillä pellin nurja puoli jää kokonaisuudessaan piiloon. Kunnollinen maalaus on kuitenkin tarpeen, jotta galvanoimattomat pellit eivät ala ruostua taustapuolelta. Pintamaalaus tehdään myöhemmin Tikkurilan väritehtaan lahjoittamalla Rostex-pohjavärillä ja Miranol-alkydipintamaalilla. Pintaväri levitetään seinään vasta, kun kaikki pellit on kiinnitetty lopullisesti paikoilleen.

Viikonlopun aikana kiinnitettiin myös vaunun sisäovien listoja sekä kunnostettiin päätyovea. Myös päätyovien ulkopuolelle kiinnitetään peltiverhoilu. Viikonlopun aikana tutkittiin myös vaunun korin ulkonurkkiin asennettavien peltien muotoilua. Nurkkapellit ovat hankalan muotoiset, sillä niiden alareuna on vaunun seinän tapaan kaareva. Myös peltien yläreunassa on erikoinen rakenne, jossa pellin kaareva profiili vaihtuu kulmikkaaksi.

Kuvia vaunutyömaalta

(pääset kuvagalleriaan klikkaamalla hiirellä pikkukuvaa)

{webgallery}

seina1-1

seina2

seina3

seina4

seina5

seina6

{/webgallery}