• Halkotalkoot

    7 päivän päästä
    Minkiön asema
    Minkiö
    Museorautatien talkookalenteri

Syksyinen, kuulas viikonloppu oli Museorautatiellä täynnä touhua ja tehokasta toimintaa. Lauantaina meillä oli vieraana noin 70 partiolaisen resiinaryhmä. Lauantaina alkoi myös vuonna 1975 puretun vanhan Santavaihteen asentaminen Minkiö-Humppila -välille. Vaihteen asennustyöt valmistuivat sunnuntain aikana lumihiutaleiden leijailessa hiljalleen talkoolaisten iloksi.

Minkiön aseman korjaamohallissa oli myös touhua koko viikonlopun ajan. Höyryveturi-Sohvin juoksuteli koottiin valmiiksi ja asennettiin paikoilleen.Telin akseliin valettiin myös kaksi uutta laakeria valkometallista. Sohville valmistui myös uusi, vuoden 1917-mallinen savupiippu.

Mukava ja tehokas viikonloppu, josta kiitos kuuluu suurelle paikalla olleelle talkooväelle!

Syksyisen harmaassa säässä joukko miehiä työskentelee asennettavan vaihteen kanssa. Yksi ruuvaa kiinni jatkoksia, yksi nostaa vaihdetta rautakangella, yksi kantaa työkaluja ja pari muuta seuraa tehtävää työtä.
Vaihde-elementit on jo saatu kohdilleen ja jatkosten kiinnitys on parhaillaan meneillään. Kuva: Marko Laine 22.10. 2017.
Syksyisen harmaassa säässä joukko miehiä työskentelee asennettavan vaihteen kanssa. Yksi mies mittaa raidelevyttä, yksi vaihteen linjaa, muut katselevat.
Vaihteen raideväliä mitataan. Vaihdetta on jo myös tuettu paikoilleen. Kuva: Marko Laine 22.10. 2017.
Savu nousee palavasta ratapohjalla olevasta risukasasta syksyisessä säässä. ratapenkka on täynnä pätkittyjä koivupöllejä.
Vaihteen asennuksen lisäksi raivattiin puustoa uudelleenrakennettavan raiteen pohjalta. Pikkurisut poltettiin ratapenkalla ja isot puut pätkittiin pölleiksi. Kuva: Marko Laine 22.10. 2017.
Kaperaiteisella lavettivaunulla kyydissä oleva VR:n ruskea Mas-soravaunu soralastissa. Takana näkyy vaihdetyömaa ja savu nousee radan vierellä olevasta risukasasta.
Vaihten sorastukseen tarvittava sora tuotiin paikalle lavetilla olevalla Mas-soravaunulla. Kuva: Marko Laine 22.10. 2017.