Saksalaisen tilausryhmän tilauksesta vieraili höyryveturivetoinen tavarajuna ensimmäistä kertaa uudella Humppilan asemalla lauantaina 29.6. 2019. Kunnostettu asema puistoineen ja halkomakasiineineen sekä siirtokuormaajien taukotupineen ja pukkinostureineen on kuin pala mennyttä aikaa. Varsinkin kun aseman edessä seisoo halkopolttoisen LWR6 höyryveturin vetämä tavarajuna.

Mustan höyryveturin vetämä tavarajuna keltaisen puisen semarakennuksen edessä.
Ensimmäinen höyryveturivetoinen tavarajuna Humppilan uuden aseman edustalla. Kuva: Jyrki Längman 29.6.2019.

Aseman kunnostustyö jatkuu vielä loppukesän ja syksyn aikana mm. sähkö- ja vesitöineen, sekä kahviopuolen sisutuksen rakentamisella. Tarkoitus onn, että viimeistään joulupukin junassa olisi sisätilojen kahvio yleisön käytössä.

Asemalle on rakennettu myös välilaituria, jotta asemalla voisi olla kaksi junaa yhtäaikaa. Laiturin on tarkoitus olla käytössä Minkiön höyryfestivaalien aikana 27.-28.7. 2019.