Nuoria yhteiskuvassa veturin nokalla.
Vuoden 2013 nuortenviikonlopun osallistajat ryhmäkuvassa talkoojunan edessä Suon suoralla Jokioisilla. Kuva: Jani Järviluoto.

Oletko nuori (n. 12-18 v.), innostunut rautateistä tai muuten vain tahdot tutustua uuteen harrastukseen?

Museorautatieyhdistys ry järjestää nuortenviikonlopun Jokioisten Museorautatiellä 26.–27.4.2014. Ohjelmassa on alustavan suunnitelman mukaan ainakin höyryjuna-ajelua, resiinaretkeilyä ja pientä talkoopuuhastelua, sekä tietysti saunomista, grillailua ja vapaamuotoista yhdessäoloa. 

Nuoria paistamassa lettuja pitkäkahvaisilla pannuilla nuotion äärellä.
Vuoden 2012 nuortenviikonloppuna muun muassa paistettiin lettuja Palomäen grillipaikalla. Kuva: Teemu Virtanen.

Huippusuosituksi muodostunut Jokioisten Museorautatien nuorisoviikonloppu tulee taas 20.-21.4.! Ohjelmassa on perinteiseen malliin junalla ja resiinoilla ajelua, kevyttä talkoohommaa ja tietenkin grillausta ja saunomista. Osallistujien ei tarvitse olla museorautatieyhdistyksen jäseniä, 12-18 vuoden ikä riittää.

Nuoria ryhmäkuvassa dieselveturin keulan edessä.
Ryhmäpotretti TU4-veturin nokalla Humppilassa. Kuva: Teemu Virtanen 21.4.2012.

Museorautatiellä pidettiin huhtikuun lopussa järjestyksessä toinen nuorille tarkoitettu talkoo- ja toimintaviikonloppu. Tällä kertaa mukana oli kymmenen iältään 7-15-vuotiasta poikaa. Viikonloppu sujui osin viileästä säästä huolimatta iloisissa ja touhukkaissa merkeissä.

Pojat avovaunun lattiall pinotun kiskonaulapinon vieressä.
Vuoiden 2011 nuortenviikonlopun poikia nalapinon äärellä.

Viime vuoden nuortenviikonloppu sujui mahtavissa tunnelmissa, ja tämän vuoden tapahtumasta on tarkoitus tehdä vielä hiukan parempi! Viikonloppu on 21.-22.4.2012, alkaen lauantaina kello 11 ja päättyen sunnuntai-iltapäivällä kolmen aikoihin. Hinnasta ei tarvitse olla huolissaan, sillä museorautatie järjestää osallistujille majoituksen ja ruokailut. Osallistujien ei tarvitse olla yhdistyksen jäseniä, joten kannattaa ottaa kaverikin mukaan!

Ohjelmassa on tälläkin kertaa pieniä talkoojuttuja, resiinarallia ja juna-ajeluja sekä illalla saunomista ja grillausta Minkiön pihasaunalla. Tapahtuma on tarkoitettu yli 12-vuotiaille pojille ja tytöille, ja tällä kertaa myös porukan vanhemmalle osalle keksitään tekemistä.

Nuoria poseeraa TU-4 dieselveturin keulalla Jokioisten asemalaiturissa.
Lauantain työjuna Jokioisilla ja miehistö ryhmäkuvassa TU4-veturin nokalla. Kuva: Teemu Virtanen.

Äitienpäiväviikonvaihteena järjestettiin ensimmäinen nuorille museorautatieläisille suunnattu talkooviikonvaihde, joka sujui vauhdikkaasti ja kesäisissä merkeissä. Nuorten viikonloppuun osallistui kymmenkunta lasta ja nuorta. Lauantain ja sunnuntain aikana ohjelmassa oli muun muassa Minkiön ja Jokioisten välillä ajettu kevättyöjuna, resiina-ajelua sekä tietysti saunomista ja grillausta.