• Halkotalkoot

    11 päivän päästä
    Minkiön asema
    Minkiö
    Museorautatien talkookalenteri

Maaliskuun puolivälissä jatkettiin vaunun kolmannen luokan penkkien hiontaa ja maalausta. Vielä irrallaan olevat penkinjalat hiottiin ja maalattiin uudelleen keltaisella pohjamaalilla. Penkkien viimeistelyä jatkettiin hiomalla ja kittaamalla sekä levittämällä päälle keltainen pohjamaalikerros. Kolmannen luokan osastojen seinien tavoin myös penkit ootrataan, mutta värisävy on seiniä keltaisempi.

 

Viikonloppuna aloitettiin myös toisen pään ulko-oven korjaus. Ovi todettiin muuten kohtuukuntoiseksi, mutta kosteus oli lahottanut oven alapuun pilalle. Tilalle ryhdyttiinkin muotoilemaan uutta puuta paksusta koivuparrusta, joka käytettiin moneen otteeseen sirkkelin ja höylän läpi oikean muodon aikaansaamiseksi. Sunnuntaina aloitettiin myös toisen pään ulko-oven puhdistaminen vanhasta maalista.

 

Myös liukuikkunoiden asennusvalmistelut jatkuivat. Pellitettyihin ikkunakoteloihin asennettiin takaisin alkuperäiset teräsjouset, joiden varassa alas laskettu ikkuna lepää. Itse ikkunat ovat päässeet vaunun ulkosäilytyksen aikana melko huonoon kuntoon. Niinpä ikkunoita joudutaan korjaamaan ja todennäköisesti myös rakentamaan kokonaan uudelleen.

 


Kuvia vaunutyömaalta

(pääset kuvagalleriaan klikkaamalla hiirellä pikkukuvaa)

{webgallery}

hkr2_ovijaikkuna1

hkr2_ovijaikkuna2

hkr2_ovijaikkuna3

hkr2_ovijaikkuna4

hkr2_ovijaikkuna5

hkr2_ovijaikkuna6

{/webgallery}